
Ilman Kuuta ei kenties olisi lainkaan olemassa astrologiaa, niin merkittävästä taivaankappaleesta on kyse. Syntymäkartan lisäksi astrologiassa tarkastellaankin usein, missä vaiheessa kuuta tulkinnan kohde on syntynyt.
Kuun vaiheilla uskotaan olevan suuri vaikutus luoteeseen, tunteisiin, käyttäytymiseen ja moneen elämän osa-alueeseen. Kuun vaiheet jaotellaan yleensä kahdeksaan eri päävaiheeseen, ja jokaisella näistä on oma energiansa ja vaikutuksensa.
Tämä artikkeli esittelee kaikki kuun vaiheet, jotka auttavat sinua ymmärtämään horoskooppiasi ja persoonaasi syvällisemmin.
Uusi Kuu
Jos olet syntynyt Uuden Kuun aikaan, sinulla ei ole koskaan tylsää ajatustesi kanssa. Olet saanut syntymälahjaksi mahtavan mielikuvituksen ja kyvyn visioida. Vaikeampaa saattaa toisinaan olla asioiden viimeistely, mutta innostuminen on mielestäsi aina yhtä ihanaa. Olet inspiraation lähde monille.
Kasvava sirppi
Kasvavan Kuun merkeissä syntyneenä sinussa on paljon luovaa voimaa ja kykyä hahmottaa maailma omalla tavallasi. Todennäköisesti tulet myös saavuttamaan tavoitteitasi, sillä luovuuden lisäksi sinulla on voimaa, määrätietoisuutta, intohimoa ja keskittymiskykyä. Toimintasi ei jää pelkäksi epämääräiseksi haahuiluksi, vaan saat myös iloita saavutuksistasi
Ensimmäinen neljännes
Jos Kuun vaiheet ovat syntyessäsi olleet ensimmäisen neljänneksen kohdalla, olet rohkea riskinottaja, joka ei pelkää epäonnistumisia ja jätä asioita niiden takia tekemättä. Paine saa sinut toimimaan entistä keskittyneemmin sen sijaan, että hermostuisit. Sinulla on rauhoittava vaikutus myös toisiin ihmisiin.
Kasvava kupera Kuu
Kuun vaiheet vaihtelevat sen koon mukaan. Kasvavan kuun aikaan syntyneenä sinulla on hyvät hoksottimet ja tarkka havaintokyky. Osaat miettiä, miten asioita voisi kehittää paremmiksi – ja myös tarttua toimeen. Vaaranasi on liika perfektionismi, joten varothan stressiä ja sitä, että vaadit liikaa muilta.
Täysi Kuu
Täydenkuun aikaan syntyneet ovat yleensä sosiaalisesti äärimmäisen lahjakkaita. Jos kuulut heihin, tulet toimeen monenlaisten ihmisten kanssa ja osaat asettua eri tilanteisiin luontevasti. Sinulla on myös rutkasti karismaa ja viehätysvoimaa. Nämä ominaisuudet tekevät sinusta haluttua seuraa, minne menetkin.
Vähenevä kupera Kuu
Jos olet syntynyt vähenevän kuun aikaan, olet synnynnäinen tarinankertoja ja jutuniskijä, jota muut hiljenevät kuuntelemaan lumoutuneena. Osaat paitsi viihdyttää, myös opettaa, sillä sinulla on kyky esittää asiasi paitsi viihdyttävästi, myös selkeästi. Vaikka viihdyt keskipisteenä, et vie liikaa tilaa muilta.
Viimeinen neljännes
Viimeisen neljänneksen Kuun aikana syntyneenä olet yleensä henkinen ja syvällinen pohdiskelija. Et viihdy pelkästään omissa ajatuksissasi, vaan osaat auttaa myös muita heidän hengellisen kasvunsa tiellä. Et tyydy siihen, mitä havaitset aisteillasi, vaan etsit jatkuvasti elämällesi suurempia merkityksiä.
Balsaminen Kuu eli vähenevä sirppi
Kuun vaiheet seuraavat toisiaan loogisesti ja balsaminen Kuu tarkoittaa aikaa juuri ennen uutta Kuuta. Tällöin syntyneenä olet hyvä viimeistelemään asioita niin, että ne saavat päätöksensä. Osaat päästää irti menneestä ja hyvästellä asiat, jotka eivät enää täytä tarkoitustaan tai jotka vievät energiaasi.
Hyödynnä Kuun vaiheet
Voit käyttää hyväksesi Kuun eri vaiheita myös riippumatta siitä, milloin olet itse syntynyt. Kun tiedät Kuun vaiheet, voi tehdä elämästäsi tasapainoisempaa ja tuottavampaa ajoittamalla tapahtumia Kuun mukaan. Samalla vanhat kaavat saavat kyytiä ja arkeen tulee uusia perspektiivejä.
Uusi Kuu on oivallista aikaa uusien tavoitteiden kirkastamiseen ja asettamiseen sekä projekteihin ja töihin tarttumiseen.
Täysi Kuu on hyvä aika päättää projekteja ja luoda katsaus menneeseen: mikä onnistui ja mitä kannattaa kenties ensi kerralla tehdä toisin?
Vähenevä Kuu on täydellinen aika alkaa valmistautua seuraaviin uusiin alkuihin. Silloin voi kääntää ajatukset uutta kohti – mutta malta vielä hetki, kunnes koittaa Uusi Kuu!
Haluatko oppia astrologiasta enemmän? Lue, eri planeetat ja elementit vaikuttavat tähtikarttaan ja luoteeseemme!